Heijastuksia

Pohdintoja

Kuvien merkitys piirustusterapiassa

Taideterapia on minkä tahansa taiteellisen ilmaisun käyttäminen työvälineenä psykoterapeuttisessa prosessissa. Se on keino, jota terapeutti ja asiakas voi käyttää psykoterapeuttisessa yhteistyössä saadakseen materiaalia alitajunnasta ylös tietoisuuteen. Taideterapiaa voi käyttää eri psykoterapeuttisissa lähestymistavoissa, ja sen pitää aina pohjautua psykoterapeuttiseen teoriaan. Taideterapiassa taiteellisen ilmaisun arvo ei koskaan ole tärkein asia. Päinvastoin psyykkinen prosessi ja tästä johtuva tietoisuuden kohentaminen on pääasia.

Piirustusterapia on eräs taideterapian haara. Sen loi tanskalainen psykologi ja harmoterapeutti Hanne Hostrup 1980-luvulla. Vaikka piirustusterapia on täydellinen terapiamuoto omine menetelmineen ja omalla teoreettisella viitekehyksellä, sitä pitää aina käyttää terapeuttisessa asiayhteydessä ja sen tulee pohjautua psykoterapeuttiseen teoriaan. Se henkilö, joka vastaa kyseessä olevasta prosessista pitää aina olla koulutettu psykoterapeutti.   

Kaikkein tärkeintä on se, että terapeutti työssään ainoastaan esittää kysymyksiä asiakkaan piirtämistä kuvista.  Asiakkaan tehtävänä on omien kuviensa selittäminen, terapeutin ei koskaan tule tulkita niitä.

Piirustusterapiassa pyydetään asiakasta piirtämään ”väärällä” kädellä. Tähän on olemassa kaksi pääsyytä. Ensinnäkin suorituspaineen vähentäminen saattaa olla avuksi, sillä asiakashan on etukäteen tietoinen siitä, että hän ei voi samalla tavalla kontrolloida miten ei-hallitseva käsi toimii. Toiseksi piirustuksista tulee täsmällisempiä suhteessa asiakkaan käsiteltävään ongelmaan juuri siitä syystä, että väärää kättä on vaikeampaa kontrolloida.

Koska työskentelen psykoterapeuttina, vaitiolovelvollisuus koskee kaikkea minun ja asiakkaitteni välistä yhteistyötä. Sama pätee myöskin sitä materiaalia, minkä asiakkaat tuottavat taideterapiassa.  Kaikki tällä kotisivulla olevat piirretyt kuvat ovat minun omia prosessipiirustuksia.

Narsistinen häiriö

Narsistinen häiriö on puolustuksellista käytöstä ja selviytymistapa omaan olemassaoloon maailmassa. Se on käytös, joka on kehittynyt pakon edestä eikä siitä, että olisi itse pyytänyt tietynlaista kohtelua, joka johtaisi käytökseen. Sen ilmeneminen on siis asia, johon ei itse voi vaikuttaa.

Olennaisinta ei ole se, onko jollakin narsistinen häiriö, vaan se, mitä sillä siinä tapauksessa tekee.

Narsistinen häiriö
(-jatkuu)

Olipa kerran pieni tyttö, jonka piti aina olla iloinen, vaikka hän oli todella surullinen. Hän tunsi niin syvää kaipuuta. Lopulta hän sulkeutui ulkomaailmalta kokonaan ja välillä hän oli vihainenkin.

Olipa kerran pieni tyttö.
Longing
På fars arm
Svikare
Skøge
SYMBIOOSI

Jos suhde ryhmään, tilanteeseen tai toiseen ihmiseen on symbioottinen tai konfluentti, on näkökulman vaihtaminen suhteessa problematiikkaan hyvä. Kun katsoo etäisyydestä suhdetta ja omaa osuuttaan siinä, ovat mahdollisuudet muuttaa omaa suhtautumistaan ongelmalliseen asiayhteyteen paremmat.